Palvelut
Putkistojen saneeraus
Suurin osa vesi- ja viemäriputkistoista on ollut maassa 30 vuotta tai kauemmin. Missä kunnossa ne ovat? Voimme vain arvailla. Tukokset, vuodot ja putkirikot aiheuttavat haittaa ihmisille ja vahinkoa luonnolle. Samanlaisiin ongelmiin törmäämme myös Virossa. Tämä tarkoittaa, että monet olemassa olevat vesi- ja viemäriputkistot ovat jo niin vanhoja, että ne on uusittava.
Vanhojen putkistojen korjauskustannukset kasvavat vuosi vuodelta. Tähän asti tavallisin ratkaisu on ollut kaivaa vanhat putkistot esiin ja korvata ne uusilla. Se on epäilemättä yleisin menetelmä, mutta ei aina taloudellisesti järkevä. Usein kaivaminen voi osoittautua käytännössä mahdottomaksi ahtaiden työolosuhteiden, vilkkaan liikenteen tai suuren asennussyvyyden vuoksi.
Vaihtoehtoinen ratkaisu on uusia putkistot ilman, että niitä tarvitsee kaivaa esiin. Tämän mahdollistavat NO-DIG- eli ”kaivuttomat” menetelmät. AS Terrat on käyttänyt näitä menetelmiä yli kymmenen vuoden ajan.
Aloitimme sujutus- ja Flexoren-menetelmillä vuonna 1994.
Nykyään pystymme asentamaan tai saneeraamaan putkistoja Grundocrack-, Grundoburst-, Grundodrill-, MaxiLine- tai Inpipe-menetelmällä. Eurooppalaisten yhteistyökumppaneidemme ansiosta tarjoamme ratkaisuja hyvin monenlaisiin, usein vaativiinkin tilanteisiin.
”Kaivuttomilla” menetelmillä voidaan asentaa myös uusia putkistoja – Grundoram eli teräsputkien junttaus, myyräys sekä Grundodrill-suuntaporaus mahdollistavat uusien putkistojen rakentamisen niin teiden ja rautateiden kuin jokienkin alitse. Eri teknologioiden hyödyntäminen sekä yhteistyö tilaajan ja suunnittelijan kanssa auttavat löytämään optimaalisen ratkaisun useimpiin vesi- ja viemäriputkistojen rakentamis- ja saneeraushaasteisiin.
Referenssit
- Putkistojen saneeraus
- Arukülan putkistojen saneeraustyöt Harjumaalla
- Lüganusen taajaman runkovesijohtojen saneeraus
- Pärnun Supeluse- ja Ranna-katujen putkiston saneeraus
- Rakveren Kalda-kadun kokoojaviemärin saneeraustyöt
Onko sinulla kysyttävää tai haluatko tarjouksen? Autamme mielellämme!