Avaleht Putkistojen saneeraus

Putkistojen saneeraus

PDFTulosta

tYbq1e1issqgo9Y4ai7sValtaosa vesi- ja viemärilinjoista on ollut maan alla 30 vuotta ja kauemminkin. Missä kunnossa ne ovat? Voimme vain aavistaa. Tukokset, vuodot ja häiriöt aiheuttavat epämukavuuksia ihmisille ja vahingoittavat ympäristöä. Niihin ongelmiin törmäämme myös Virossa. Se merkitsee, että useat nykyiset vesi- ja viemärilinjat ovat sen verran vanhoja, että ne on vaihdettava uusiin.

 

Vanhojen putkistojen korjaukseen liittyvät kustannukset kasvavat vuosi vuodelta. Yleisenä ratkaisuna on ollut tähän asti vanhojen putkistojen poistaminen maasta ja vaihtaminen uusiin. Se on epäilemättä eniten käytettävä menetelmä, mutta se ei ole aina taloudellisesti kannattava. Ahtaissa olosuhteissa, vilkkaan liikenteen tai sen takia, että putket sijaitsevat suuressa syvyydessä se voi olla usein mahdotonta.


wQfyWUW2mEkMFhjP5pw3.png

Toinen vaihtoehto on asentaa uudet putket vahoja esiin kaivamatta. Se on mahdollista NO-DIG- menetelmällä eli kaivutöitä tekemättä. AS Terrat on käyttänyt tätä menetelmää jo yli kymmenen vuoden.